Ajankohtaista

Kahvilakulttuurissa uudet tuulet

Pyhäjärvellä ollaan ajan hermoilla

Juttu julkaistu Kalajokilaakso-lehdessä 28.12.2017
Teksti ja kuvat: Anitta Oertel

Pyhäjärvellä on siirrytty aikakauteen, jossa ihmisten arkeen kuuluu leivonnaisten ostaminen pienistä leipomoista ja kahvin nauttiminen työpäivän päätteeksi tai ostosten lomassa kahvilassa. Toimintakulttuurin muutos pienellä paikkakunnalla osoittaa, että monipuolinen kahvilakulttuuri voi onnistua myös maaseutukaupungissa.  
 
Tämän syksyn aikana Pyhäjärven keskustaan, Pyhäsalmeen on perustettu kaksi uutta kahvilaa, Alinan Konditoria ja Café Hymy. Ne sijaitsevat Ollintien varrella, kuten myös yli viisi vuotta toiminut Kahvila Karnevaali. Lisäksi keskustassa ovat kohtaamispaikkoina tunnetut Pyhäsalmen Matkahuolto-Kahvio ja Pyhäsalmen Auto- ja Traktorihuolto Seo:n baari.

Alinan Konditoria

Alinan Konditoria

Kondiittori Alina Karvonen etsi pitkään sopivia tiloja. Kun ne löytyivät, toteutti hän miehensä kannustamana pitkäaikaisen unelmansa, Alinan Konditorian. Sitä ennen hän teki erilaisia leivonnaisia tilauksesta kotona. Karvonen kertoo, että varsinkin konditorian perustamisen alkuaikoina asiakkaita kävi todella paljon. Asiakasvirta on siitä hieman hiljentynyt, mutta etenkin juhlien aikaan työtä on paljon. Konditoriassa myydään leivonnaisten lisäksi myös keittolounaita.

Jotkut asiakkaat käyvät joka päivä keittolounaalla, ja joskus olen tehnyt toisenkin keittoannoksen, kun ensimmäinen on loppunut kesken. Leivonnaisista erityisesti venäläinen hunajakakku on asiakkaiden suosiossa.

Alina Karvonen toivoo, että voisi jatkaa konditorian pitämistä pitkään.

On oikein iso palvella asiakkaita.  

Café Hymy

Café Hymy

Café Hymyn yrittäjä Katja Rönkä kertoo haaveilleensa omasta kahvilasta useita vuosia.

– Nyt oli kaikin puolin sopiva hetki sen perustamiselle. Pyhäjärvi on kotikuntani, jossa haluan asua jatkossakin, joten oli itsestään selvää että kahvilan perustan tänne.
– Kahvila on saanut todella hyvän vastaanoton. Kahvilan tunnelmaa on kehuttu ja asiakkaat viihtyvät siellä pitkään istuskelemassa ja rupattelemassa. Erikoiskahvien ja kasvislounaan suosio on myös yllättänyt positiivisesti. Kahvilaan ollaan myös tultu kauempaa, Pyhäjärven ulkopuolelta. 

Katja Röngän uuden vuoden toiveena on saada jatkossakin palvella mukavia asiakkaita.

Ja itselle toivon paljon luovuutta uuden ideoimiseen ja toiminnan kehittämiseen.  

Joulukuun alussa Pyhäjärven Kehitys Oy:n uutena toimitusjohtajana aloittanut Risto Alaheikka on ehtinyt jo kahvitella Kahvila Karnevaalissa ja Matkahuollon kahviossa. Uusiin kahviloihin Alaheikka aikoo tutustua lähiaikoina. Hän toivoo, että hyvin alkanut kahvilakulttuuri säilyisi, sillä paitsi, että pienyritykset työllistävät ja tuovat verotuloja, lisäävät ne keskustan viihtyisyyttä. Eri kahviloiden konseptit täydentävät toisiaan, ja Alaheikka näkee kahviloiden vahvuutena sen, että tarjolla on oheistuotteita, esimerkiksi keittolounaita ja käsitöitä.

Kahviloiden osalta Pyhäjärvellä on nyt hieno tilanne. Toivon, että ihmiset käyttäisivät niiden palveluja. Ne ovat henkisestikin tärkeitä elinvoimaisuuden ilmentymiä, samoin kuin elävä ja toimiva linja-autoasema. Pyhäjärvellä ollaan nyt ajan hermoilla, Alaheikka toteaa.

0