Ajankohtaista

Sangen Oy:n julkaisema tiedote: Humalaa maan uumenissa

Perinteisen kasvihuonetuotannon suurin kuluerä muodostuu talvikuukausina kasvihuoneiden lämmittämisestä. Lisäksi energiaa kuluu kasvuvaloihin ja muuhun automatiikkaan. Entä jos tästä yhtälöstä saisi suurimman kuluerän pois kokonaan? Tämä onnistuu etsimällä kasvatustila, jossa lämpötila pysyy aina tasaisena ilman lämmittämistä.

Tornion Panimon emoyhtiö Sangen Oy on mukana testaamassa kotimaisen humalan kasvattamisen mahdollisuuksia Pyhäsalmen kaivoksessa. 660 metrin syvyydessä sijaitsevissa kasvatustiloissa on humalan lisäksi kasvatuksessa mm. nokkosta ja morsinkoa, josta saadaan sinistä väriainetta.

– Olemme innoissamme kasvihuonetekniikan tarjoamista mahdollisuuksista humalan kasvattamiselle. Maan alla ei ole merkitystä mikä aika vuodesta tai vuorokaudesta on maan päällä, jolloin se avaa mahdollisuuksia esimerkiksi ympärivuotiselle humalan tuotannolle. Tämä taas tarjoaa mahdollisuuden saada tuoretta kotimaista humalaa ympäri vuoden. Humala näyttää kasvavan nopeammin kasvihuoneolosuhteissa, ja uskomme saavamme jo syksyllä ensimmäisen humalasadon. Projekti näyttää oikein lupaavalta, kertoo kasviasiantuntijana toimiva Veli Mathlin Sangen Oy:stä.

[ Lue Sangen Oy:n julkaisema tiedote kokonaisuudessaan ePressissä, klikkaa tästä ]
0