Ajankohtaista

Liiketoiminnan kolme kulmakiveä -miniseminaari TO 6.6. klo 18 Pyhäjärvellä

Miniseminaarissa Antti Niittyvirta kertoo ne kolme työkalua, joiden avulla hän luotsasi johtamansa yrityksen konkurssin kynnykseltä uuteen kukoistukseen.
Hotelli Pyhäsalmessa pidettävään tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua! Kahvitarjoilu.

Antti Niittyvirta:
”Eilen illalla katselin naapurin nuoren miehen rutiinia. Jäbä tulee joka ainoa ilta pihalle ja vetää 100 lämäriä risaiseen, pihan perältä löytyvään lätkämaaliinsa. Rutiini toistuu joka ilta olosuhteisiin katsomatta. Veto lähtee vaikka vanerilta silloinkin kun naapuruston muut nuoret lähtevät illan rientoihin. Ei tarvitse olla ennustaja, jotta voi päätellä, kenestä tulee tämän perän ”lahjakkain” lätkän pelaaja.
Päivittäinen paluu perusasioiden äärelle on ratkaisevaa kaikkialla, missä kohoaminen keskitasoa korkeammalle on saanut tapahtua. Huippukitaristi on treenannut riffien sormituksia vereslihaan asti. Huippu-uimari puolestaan on vetänyt vetoa vedon perään. Siksi kysynkin nyt sinulta rakas yrittäjä. Mitkä ovat sun 100 lämäriä? Mitkä perusasiat saavat sinut aikanaan näyttämään tämän perän ”lahjakkaimmalta” bisneksen tekijältä?
Joskus käy niin, että vastaus voi viipyä. Minulle oivallukset ovat ottaneet 14 kivistä vuotta yrittäjänä ja työskentelen niiden äärellä yhä. Onneksi veto lähtee vaikka vanerilta silloinkin kun kaverit kilistelevät kesäjuhlilla.
Nimeni on Antti Niittyviita ja olen yrittäjä. Toimitusjohtajaksi jouduin vahingossa. Pankkikriisin peesissä sain kyseenalaisen kunnian luotsata yrityksemme konkurssin kynnykseltä uuteen kukoistukseen. Tuolta kivikkoiselta matkalta mukaan on tarttunut kolme ratkaisevaa työkalua, jotka haluaisin jakaa kanssanne kesäkuussa. Lähdetkö mukaan matkalle?”

Tapahtuma: Liiketoiminnan kolme kulmakiveä -miniseminaari
Aika: Torstaina 6.6.2019 kello 18:00
Paikka: Hotelli Pyhäsalmi, auditorio (kokoustilat)
Ennakkoilmoittautumista ei tarvita!
Kahvitarjoilu.
Järjestää: Pyhäjärven Kehitys Oy ja Pyhäjärven Yrittäjät
Tervetuloa!

Tilaisuutta tukemassa:

0