Sunnuntaina se sitten alkoi. Viime vuoden kevättalvella Pyhäjärvellä kuvattu White Wall -televisiosarja.
Ruotasen kyläyhdistys järjesti entiselle Ruotasen koululle katsomon, johon sarjan tuotannossa eri tavoin mukana olleet pyhäkkäät kerääntyivät yhdessä katsomaan avausjaksoa.
Ennen h-hetkeä, oli varattu aikaa muistella muutaman kuukauden rupeamaa ja vaihtaa kuulumisia myös ohjaaja Aleksi Salmenperän sekä tuotantoyhtiö Fire Monkey Oy:n tuottajan Roope Lehtisen kanssa. Heidät saatiin mukaan Teams-yhteydellä ja näin päästiin keskusteluun ”livetilassa”.
Salmenperä ja Lehtinen kiittelivät kovasti Pyhäjärvisiä yrityksiä ja yksityisiä henkilöitä toiminnasta kuvausten aikana.
– Ei ole ollenkaan selviö, että isot kuvausryhmät erilaisine toiveineen ja vaatimuksineen otetaan kaikkialla näin lämpimästi vastaan. Täällä toteutettiin tuotannon joskus jopa erikoisiakin toiveita nopeasti ja tehokkaasti. Tuskin toiveet oli ääneen lausuttu, kun jo vastattiin ”eiköhän se järjesty” tai ”minäpä hoidan asian”, kiittelee Salmenperä.
– Vaikka työpäivät olivat pitkiä, saatu kuvausmateriaali palkitsi kaikki vaivat. Pyhäjärvi jäi kyllä mieleen ja kun liikun täällä päin, poikkean aivan varmasti pizzalle ja tervehtimään ja kyllähän se kaivoksen ylösjuoksukin pitäisi kokea, lupaa Aleksi Salmenperä.
Roope Lehtinen on samaa mieltä. Vaikka kuvaukset tulivatkin kalliiksi, olisi lavastetut Tukholman tai Helsingin tunnelit tulleet vielä kalliimmaksi, eikä niissä olisi kuitenkaan saatu autenttista kuvaa.
– Täällä kaikki toimi ja olemme kiitollisia, että kaivosyhtiö antoi meille mahdollisuuden kuvata täällä. Kuvasimme Pyhäjärvellä myös muualla kuin kaivosalueella ja kaikki sujui loistavasti. Paikalliset ihmiset olivat aina auttamassa, kun tarvittiin opastusta, lumenaurausta tai ihan mitä tahansa.
Ruotsissa sarja on saanut katsojia n. 1 milj./osa ja Suomessakin tämän parin päivän aikana, kun se on ollut Areenassa katsottavissa, katsojia on ollut jo reilu 100 000.
– Sarjan myynti on käynnissä ja ainakin Norjassa ja Tanskassa se tulee esitykseen varmaankin melko pian. Neuvotteluja käydään parhaillaan myös Australian ja USA:n kanssa. Keskusteluja käydään myös Netflixin ja Viasatin kanssa, katsotaan nyt, miten asiat saadaan etenemään tässä hankalassa koronatilanteessa, mutta optimistisia ollaan. Myös maailmalta saatu palaute autenttisuudesta on ollut kiitettävää ja mielellämme on kerrottu heille paikasta, jossa sarjaa kuvasimme, kertoo Lehtinen.
– Myös sarjan II-kaudesta on keskusteltu. Tällaiset yhteistuotannot vaativat kuitenkin aikansa toteutuakseen, mutta niin tyytyväisiä sarjaan ollaan, että keskustelut toisesta kaudesta on jo aloitettu, vinkkaa Roope Lehtinen.
Molemmat kiittelevät vielä vuolain sanoin ja kehottavat pyhäjärvisiä katsomaan sarjaa aidolla ylpeydellä, tämä tehtiin yhdessä.
Sarjan tuotannossa oli mukana paljon paikallisia henkilöitä ja yrityksiä eri tehtävissä.
Eija Tikan omistamaan kiinteistöön lavastettiin pubi ja hän itse esiintyi avustavana näyttelijänä mm. juhlaväkenä punaisella matolla. Paikalliset kampaajat ja kosmetologit huolehtivat avustajien meikeistä ja kampauksista.
Maria Rautiala oli avustavana näyttelijänä useissa eri kohtauksissa. Molempien mielestä oli mielenkiintoista seurata, miten näitä hommia tehdään.
– Aika paljon oli odottelua, joskus jopa pitkäveteistäkin. Piti olla hiirenhiljaa, opetella puhumaan ilman ääntä. Sama kohtaus otettiin useaan kertaan, mutta hauskaa oli. Ilman muuta menemme uudelleenkin, jos vain tilaisuus tulee, he vakuuttavat.
Vielä ennen katselua, Risto Alaheikka kiitteli mukana olleita ja muistutti, että tällä tuotannolla oli myös merkittäviä talousvaikutuksia Pyhäjärvelle.
– Sen lisäksi, että se toimi piristysruiskeena, jätti se myös mukavasti euroja eri palvelujentuottajille, hän totesi. Oli aika nostaa malja ja keskittyä nauttimaan sarjan avausjakson katselusta.
Kirjoittanut: Kaija Tuompo (To 19.11.2020) , Selänne
Lue juttu Selänne -lehden nettisivuilla: https://www.selanne-lehti.fi/uutinen/605374